29.6.2012

Tausta

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan (Yhdistynyt kuningaskunta) oikeusviranomaiset olivat Unkarin esittämän eurooppalaisen pidätysmääräyksen mukaisesti luovuttaneet A:n vuonna 2010 Unkariin. Suomi ja Ranska olivat esittäneet eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella Unkarin oikeusviranomaiselle luovuttamispyynnön. Budapestin tuomioistuin oli todettuaan, että A:n luovuttamisen edellytykset täyttyivät sekä Suomen että Ranskan oikeusviranomaisten esittämän pidätysmääräyksen nojalla, päätöksellään 27.1.2011 määrännyt A:n luovutettavaksi Suomeen. Yhdistyneen kuningaskunnan oikeusviranomainen oli 9.9.2011 antanut suostumuksensa tähän luovuttamiseen asettamatta suostumukselleen ehtoja.

Syyttäjän pyyntö Helsingin käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati käräjäoikeudessa, että A luovutetaan Ranskan tasavaltaan Ranskan oikeusviranomaisten 31.8.2007 antaman eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella ja ilmoitti, että Unkari oli antanut suostumuksensa tähän luovuttamiseen. A oli tuomittu 15.2.2007 Ranskassa Pariisin rikostuomioistuimessa poissaolevana maantieteellisten karttojen anastamisesta 3 vuoden vankeusrangaistukseen.

Käräjäoikeuden päätös 17.2.2012

Käräjäoikeus suostui A:n luovuttamiseen Ranskaan. Luovuttamisen yleiset edellytykset täyttyivät. Ranskan syyttäjäviranomaisen ilmoituksen mukaan A:lla oli oikeus saada uudelleenkäsittely asiassaan. Muitakaan A:n väittämiä kieltäytymisperusteita ei ollut.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Mia Sundström.

Ennakkoratkaisupyyntö

Korkein oikeus asianosaisia ennakkoratkaisupyynnön sisällöstä kuultuaan päätti 24.4.2012 lykätä asian käsittelyä ja pyytää ennakkoratkaisun Euroopan unionin tuomioistuimelta seuraavasta kysymyksestä: Tarkoitetaanko täytäntöönpanojäsenvaltiolla eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä annetun neuvoston puitepäätöksen (2002/584/YOS, jäljempänä puitepäätös) 28(2) artiklaa sovellettaessa sitä jäsenvaltiota, josta henkilö on alun perin luovutettu eurooppalaisen pidätysmääräyksen perusteella toiseen jäsenvaltioon vai tätä toista jäsenvaltiota, josta henkilö on luovutettu kolmanteen jäsenvaltioon, jota nyt pyydetään luovuttamaan henkilö edelleen neljänteen jäsenvaltioon? Vai tarvitaanko suostumus mahdollisesti molemmilta jäsenvaltioilta? Euroopan unionin tuomioistuin on 28.6.2012 antamallaan tuomiolla (asia C-192/12 PPU) antanut pyydetyn ratkaisun.

Euroopan unionin tuomioistuin totesi, että edellä mainitun puitepäätöksen 28(2) artiklaa on tulkittava siten, että kun henkilö on luovutettu useammin kuin kerran jäsenvaltiosta toiseen peräkkäisten eurooppalaisten pidätysmääräysten nojalla, tämän henkilön luovuttaminen edelleen muuhun kuin hänet viimeksi luovuttaneeseen jäsenvaltioon edellyttää vain hänet viimeksi luovuttaneen jäsenvaltion suostumusta.

Välitoimet

A sekä valtakunnansyyttäjä ja kihlakunnansyyttäjä antoivat heiltä ennakkoratkaisun johdosta pyydetyt lausumat.

Perustelut

1. A on asiassa vedonnut siihen, että hänen luovuttamiselleen Suomesta edelleen Ranskaan on oltava hänet alun perin Unkariin luovuttaneen Yhdistyneen kuningaskunnan asianomaisen viranomaisen suostumus. Korkein oikeus toteaa, että rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain (EU-luovuttamislaki) 61 §:n 1 momentin mukaan jäsenvaltiosta Suomeen luovutettua henkilöä ei saa luovuttaa edelleen toiseen jäsenvaltioon tai Euroopan unioniin kuulumattomaan valtioon. Säännöksen 2 momentin 4 kohdan mukaan kieltoa ei sovelleta jäsenvaltiosta Suomeen luovutetun henkilön edelleen luovuttamiseen toiseen jäsenvaltioon, jos hänet luovuttanut jäsenvaltio antaa suostumuksensa kiellosta poikkeamiseen.

2. Euroopan unionin tuomioistuin on antamassaan tuomiossa lausunut, että mainitun puitepäätöksen 28(2) artiklaa on tulkittava siten, että kun henkilö on luovutettu useammin kuin kerran jäsenvaltiosta toiseen peräkkäisten eurooppalaisten pidätysmääräysten nojalla, tämän henkilön luovuttaminen edelleen edellyttää vain hänet viimeksi luovuttaneen jäsenvaltion suostumusta.

3. Niin kuin Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on asiassa C-105/03, Pupino, tuomio 16.6.2005, kohta 43, lausunut, puitepäätösten osalta on voimassa vastaava yhdenmukaisen tulkinnan periaate kuin direktiivien osalta. Kansallisen tuomioistuimen on siten kansallista oikeutta soveltaessaan tulkittava sitä mahdollisimman pitkälle puitepäätöksen sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta sillä tavoiteltu tulos saavutettaisiin. Tämän mukaisesti tulkittaessa sitä, mitä jäsenvaltiota EU-luovuttamislain 61 §:n 2 momentin 4 kohdassa on käsitteellä ”hänet luovuttanut jäsenvaltio” katsottava tarkoitetun, on perusteltua lähteä siitä, että käsitteellä tarkoitetaan sitä jäsenvaltiota, joka viimeksi on luovuttanut henkilön Suomeen.

4. Unkarin hallinto- ja oikeusministeriö on ilmoittanut Suomen viralliselle syyttäjälle 25.1.2012 päivätyllä kirjeellä Unkarin oikeusviranomaisen 27.1.2011 päättäneen, että ”kun menettely Suomessa on päättynyt, asianomainen on luovutettava Ranskan viranomaisille”.

5. Korkein oikeus katsoo Unkarin asianomaisen viranomaisen antaneen A:n luovuttamiselle Suomesta edelleen Ranskaan sellaisen suostumuksen, jota puitepäätöksen 28(2) artiklassa ja EU-luovuttamislain 61 §:n 2 momentin 4 kohdassa edellytetään. A:n luovuttamiselle Ranskaan ei ole siten tällä perusteella EU-luovuttamislain mukaista estettä.

6. Niiltä osin kuin A on väittänyt, että hänen luovuttamiselleen eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla Ranskaan on olemassa EU-luovuttamislain mukaisia kieltäytymisperusteita, Korkein oikeus hyväksyy käräjäoikeuden perustelut. Asiassa ei siten näiltäkään osin ole estettä A:n luovuttamiselle Ranskaan.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki, Pasi Aarnio, Juha Häyhä, Ilkka Rautio ja Marjut Jokela. Esittelijä Kari Vesanen.